Jarin viimeinen postaus

Tämän Jari kirjoitti raksablogiimme 21.3.2018. Sen blogin on nyt aika mennä, muuta halusin siirtää tämän tänne talteen.

On vuoden 1993 syksy ja lukion kolmannen luokan kuvaamataidon tunti. Olen päättänyt kurssin lopputyönä suunnitella talon, koska arkkitehdin ura on jo vuosia ollut ensisijainen tavoitteeni. Talon lisäksi huonekalujen ja autojen muotoilu täytti luonnoslehtiöni sivuja. Luova ja taiteellinen ala jäi haaveeksi, tarina josta saisi helposti muutaman omankin postauksen. Nyt keskitytään kuitenkin nuoruuteni talohaaveisiin ja katsotaan löytyykö niistä mitään yhtymäkohtia nykypäivään ja 25 vuotta vanhemman, perheellisen miehen tulevaan asuntomessutaloon.

Ensimmäisessä kuvassa on talon alakerta. Mukavuuteen on selvästi panostettu, talosta löytyy kunnon saunatilat porealtaalla ja takkahuone. Keittiön baaripöytä ja kapeaksi jäävä ruokailutila ei oikein toimisi neljän lapsen kanssa, menevälle poikamiehelle varmasti toimiva ratkaisu. Työhuone on plussaa, olenkin vahingossa huomioinut etätyön tarpeet. Eteinen on aivan liian pieni ja avoin jos siinä on tarve säilyttää rattaat tai kolmekymmentä paria kenkiä.

talo1993 1 - Jarin viimeinen postaus

Siirrytään yläkertaan. Oleskelutiloihin on panostettu ja tilan jatkeena on vielä näyttävä parveketerassi. Tässä talossa on selvästi varauduttu pitämään bileitä. Makuuhuoneita on sentään kaksi, ehkä siis yhdelle lapselle olisi tilaa. Ainoana lapsena kasvaneena en selvästikään osannut varautua suuremman perheen tarpeisiin. Varastosta tulee plussaa.

talo1993 2 - Jarin viimeinen postaus

Lopuksi vielä julkisivut.

talo1993 3 1 - Jarin viimeinen postaus

Eipä olisi tästä talosta tullut toimivaa kotia meidän perheellemme. Eikä tullut minusta arkkitehtia joten jätetäänpä suosiolla messutalomme suunnittelu arkkitehtimme Kirsin osaaviin käsiin.

Elämä puolison kuoleman jälkeen

Minun mieheni kuoli vuosi ja neljä kuukautta sitten.

Sinä perjantaina hän nautti lomasta ja terassikahveista, tutki uuden kodin piirustuksia silmät loistaen, juoksi hakemaan unohtuneen maidon kaupasta ja osti lapsille miljoona suklaamunaa. Vitsaili värväävänsä koiramme käytösoppaaksi koiranäyttelyyn, jolloin koko halli olisi täynnä iloisia, mutta ympäriinsä sekoilevia heiluhäntiä. Asiallisesti paikallaan seisovien ja kauniisti rinkiä juoksevien koirien sijaan ne kiipeäisivät kaikki tuomareiden syliin ja nuolaisisivat nenää. Varasi keilavuoron itselleen ja pojille, meni päivälevolle ja kuoli.

Me muut jäimme mykkinä paikoillemme, täysikuu katsoi hiljaa kuinka kaikki muuttui ympärillämme.

Aurinko nousi ja laski, maa lämpeni ja kasvatti elämää, viileni, ja veti ylleen lumen ja jään, lämpeni taas ja puhkesi kesään. Nyt kesä kääntää selkäänsä ja suunnittelee lähtöä, mutta hän ei ole vieläkään palannut. Ei, vaikka odotin kauan. Ilahduin nähdessäni tutunnäköisen auton, junasta kiirehtivän pukumiehen, sinisen hupparin marketin IPA-hyllyllä. Ei se koskaan ollut hän. Alan ymmärtää, ettei hän palaa.

Tänäänkin tiskikone kolauttaa pesuaineen veteen, vaikka hänen kahvikuppinsa puuttuu. Auto pitää huoltaa, vaikka hän ei aja enää. Siirsin partakoneen pois ja piilotin partavesipullon laatikkoon sinisen hupparin viereen.

Elämä jatkuu, lapset kasvavat ja uusi koti kohoaa.

Silti oman mieleni talon hauskimmat huoneet on suljettu, verhot vedetty alas, kalusteet peitetty mustilla kankailla ja peilit käännetty seinään päin. Keittiöstä kuuluu ääniä. Siellä jatkuu pieni arkinen elämä. Sivupöydällä on laskuja ja murusia, tiskiallas likaisia astioita täynnä, mutta pöydän ympärillä kanssani istuvat ihmeelliset lapsemme ja meidän keskellämme on lautasella tuoretta pullaa ja maljakossa nuppujaan aukova ruusu.

karim manjra 6iM5GOht664 unsplash 1024x602 - Elämä puolison kuoleman jälkeen
Kävimme yhdessä Banksyn näyttelyssä Amsterdamissa syksyllä 2017. Tämä kuva matkamuistojulisteessa on saanut uuden merkityksen.