Itsemurhapelejä ja feikkiuutisia

person 812821 960 720 - Itsemurhapelejä ja feikkiuutisia

Tänään päivällä Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti, että vantaalaisesta koulusta on oltu yhteydessä poliisiin, koska lapsia ja nuoria huolestuttaa itsemurhapeli Blue Whale. Poliisin tiedote levisi vauhdilla ja myös tiedotusvälineet tarttuivat siihen. Kyseessä kerrottiin olevan peli, jossa pelaaja saa 50 päivän ajan toinen toistaan pelottavampia tehtäviä, jotka pitää kuvata ja näin todistaa peliryhmän vetäjälle. Viimeinen tehtävä on itsemurha hyppäämällä korkean rakennuksen katolta.

Lähes samaan aikaan alettiin kaikkien uutista jakavien viesteihin linkittää lähinnä amerikkalaisia juttuja siitä, että koko juttu on trolli eikä peliä ole ollenkaan olemassa. Nämä kumoavat uutiset viittasivat kuitenkin tietoon, jonka mukaan lapsille jaetaan puhelimeen ladattavaa sovellusta, joka on tämä peli. Tällaista sovellusta ei ole, vaan peliryhmät toimivat muuten.

Poliisi vastasi kritiikkiin, että tietoa pelistä on tullut myös heidän oman tiedustelunsa kautta ja tällä hetkellä ei vielä ole selvää, liittyvätkö viimeaikaiset autojen edessä makaamiset ja junaradalla liikkumiset tähän peliin.

Tällä hetkellä netissä taistellaan nyt sitten siitä onko peli trolli vai ei. Molemmilla puolilla on vakuuttavia todisteita oman kantansa tueksi.

Miksi väitellä? On aivan sama onko juttua paisuteltu boteilla ja valeuutisilla, jos lapset kuitenkin pelkäävät asiaa. On aivan sama kuinka monta todistetta tai todistajaa kukakin puolelleen saa, jos netissä lasten silmille hyppää kuvia käsivarsiin viilletystä valaasta ja Instagramissa jaetaan itsemurhahyppykuvia (en linkitä näitä, vaikka näin ne itse, löytyvät helposti googlella.) Joku pelkää, toinen innostuu ideasta ja yllyttää kaverit mukaan vaaralliseen leikkiin. Ensimmäinen tehtävä on helppo, raaputtaa vaan numeron käteen neulalla… Seuraavaksi pitäisi yöllä klo 4.20 katsella kauhufilmejä jne. Tehtävälista on helppo löytää.

En enää tiedä olisinko kiukkuinen ja pahoinvoiva, mutta voi hullu maailma. Puhukaa tästä tänään tai viimeistään aamulla lapsillenne. He kuulevat siitä koulussa viimeistään huomenna. Muistatteko vielä ne pellet..?

keyboard 114439 960 720 - Itsemurhapelejä ja feikkiuutisia

Elämää teinin kanssa by Hanne & Päivi

Aaaaah, XZ ja BMW sentään! Olen kieriskellyt naurusta täällä työpöytäni alla, joten RIP tukka! Käykää kuuntelemassa Valeäidin nauhoitusten kolmas jakso, jossa Nakit ja mutsi -blogin Päivi avautuu arjesta murrosikäisen äitinä, ja kertoo (kuvitteellisia!) esimerkkejä ja ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin, joita saattaa teiniperheessä esiintyä.

Tämä on muuten sarjan kolmas jakso, ekassa Mamma rimpuilee -Laura oli juttelemassa siitä, miksi äiti on äidille susi ja toisessa Salamatkustaja -blogin Satu Rämö puhui rahasta. Suoraan. Molemmat voi kuunnella myös tuolta Soundcloudista tai vaikka iTunesista.

 

Kesätyöt -hot or not?

veeterzy 82538 1 - Kesätyöt -hot or not?

Viime vuonna 15-vuotiaalle ei löytynyt kesätyötä, eikä sitä vielä kauheasti etsittykään, mutta tänä keväänä 16 täyttävä etsii töitä jo tosissaan. Vaikka toisin luulin.

Aloin puhua kesätyön etsimisestä jo joulukuussa, koska tammikuussahan haut olisivat jo käynnissä. En saanut vastausta. Tammikuussa kalkatin aiheesta vähän väliä ja aloin hermostua: tällä menolla haut ehtisivät mennä ja hupsista keikkaa teini havahtuisi ensimmäisenä kesälomapäivänä työttömyyteensä. Googlailin silti mahdollisia paikkoja ja jatkoin papatustani. Hermostuin ja kilahdin. Pitääkö minun hakea sinne hänen puolestaan? Ehkä menen myös töihin, ettei herran tarvitse itse? Miten on, haenko palkan hänelle käteen vai jaksaako hän itse mahdollisesti tuhlata sen?!

Onneksi kilahdin ihan yksinäni, tai ehkä miehelle vähän avauduin, koska sitten ajattelin uudestaan.

Miten teini osaisi etsiä työpaikkaa tai hakea sinne, jos vain käsken tehdä niin? Koulussa on varmaan asiasta puhuttu, mutta koko työnhaun maailma on hänelle uusi. Ehkä voisin auttaa vähän.

Se toimi. Näytin, miten pääsee alkuun ja miten paikkoja kannattaa etsiä. Pojalla oli jo CV valmiina ja hakemustekstit syntyivät vauhdilla. Annoin muutaman vinkin siitä mitä mihinkin kannattaa kirjoittaa ja hakemuksia alkoi lähteä. Yksi soittokin on tullut, vaikka tiedämme molemmat että hakijoita on valtavasti enemmän kuin paikkoja.

Mietin hakurumban jälkeen, miksi itse olen aiheesta niin herkästi hiilenä? Menin itse ensimmäiseen kesätyöpaikkaani 14-vuotiaana ja jäin paitsi monista ikäisteni kesämenoista. Miksi haluaisin lapselleni samaa? Koska vaikka jotakin rantariemuja jäi ehkä kokematta, koen oppineeni töissä paljon. Ehkä minulle ei enää ole hyötyä hinnoittelukoneen käytöstä, mutta työyhteisössä olemisesta ja vastuunkantamisesta kyllä. Noista hanttihommakokemuksista on ollut myöhemmin hyötyä myös niiden ihan oikeiden töiden hakemisessa.

Entä, jos paikkaa ei tällä kertaa löydy? Muutama idea on jo.

tim mossholder 212029 - Kesätyöt -hot or not?

Instagram lapsille?

instagram 1024x646 - Instagram lapsille?

 

Pitäisikö lapsen saada oma Instagram-tili? Minkä ikäisenä? Mitä kannattaa ottaa huomioon?

Näitä kysymyksiä olen pohtinut jo kaikkien neljän lapsen kanssa ja varmasti ainakin yhtä monen ystävän. Tässä teillekin muutama huomio Instagramista ja lapsista.

Mikä on Instagram?

Ei ole yhtään noloa tunnustaa, ettei käytä Instagramia, tai lyhyemmin vain Instaa. Ilman sitä pärjää oikein hyvin, mutta varsin viihdyttävä se on, ja jos pitää valokuvaamisesta tai vaikka puutarhanhoidosta, se voi olla oiekin hyödyllinenkin.

Instagram on älypuhelimeen asennettava sovellus, jolla voi jakaa ottamiaan kuvia tuttujen ja vaikka tuntemattomienkin kanssa. Sieltä voi myös etsiä muiden ottamia kuvia jostakin tietystä asiasta tai henkilöstä: esimerkiksi tulevasta lomakohteesta tai jostakin kasvista.

Sometoimisto Kuulu on koonnut blogiinsa todella hyvän oppaan Instagramin käyttööön. Jos Insta ei ole tuttu, eikä lähipiiristä löydy opastajaa, käy lukemassa sieltä.

Miksi lapsella pitäisi olla Instagram?

Jos kysyt tätä lapseltasi, hän vastaa todennäköisesti, että koska kavereillakin on. Minun mielestäni lapsi pärjää hienosti ilman sitäkin, mutta se on yksi mukavimmista sovelluksista, joita lapsesi puhelimeen voit asentaa. Instagramin käyttäjä oppii ottamaan valokuvia ja muokkaamaan niitä. Siinä pitää myös kirjoittaa ja samalla harjoitella nettietiketin mukaista kanssakäymistä. Sitä on myös aikuisen helppo valvoa, toisin kuin muutamaa muuta lasten ja nuorten suosimaa somekanavaa.

Instagramin ikäraja on 13, joten lapsellasi ei oikeastaan voi olla omaa tiliä ennen tätä, mutta voit rekisteröidä tilin itsellesi ja antaa sen lapsen käyttöön. Silloin se on myös sinun vastuullasi, niinkuin tietysti muutenkin.

Muistilista vanhemmalle

Tiedätkö, onko lapsellasi puhelimessaan Instagram? Jos et ole varma, kysy tai katso onko näytöllä instagram - Instagram lapsille?vasemmalla näkyvä logo.

Tarkistakaa yhdessä asetuksista, että lapsen tilin paikkamerkintä on pois päältä. Muuten jokaiseen lapsen jakamaan kuvaan tallentuu hänen sijaintinsa.

Sopikaa yhdessä, onko tili avoin vai suljettu. Avoimen tilin kuvia pääsee katsomaan kuka tahansa, joten sen kanssa täytyy olla tarkka. Suljetun tilin kuvia pääsevät näkemään vain hyväksytyt seuraajat. Avointa tiliä voi alkaa seurata kuka vain, mutta suljettua tiliä seuratakseen täytyy tilin omistajan hyväksyä seuraaja.

Kerro, että koskaan ei saa hyväksyä seuraajaksi henkilöä tai tiliä jota ei tunne.

Viestiominaisuutta ei tarvitse eikä kannata lasten käyttää, sitä varten parempi on tekstiviesti tai WhatsApp.

Sopikaa saako jakaa vain kuvia, vai myös videoita ja mitä niissä saa olla. Esimerkiksi kaverin kuvaa ei saa jakaa ilman lupaa, tai oikeastaan ilman kaverin vanhempien lupaa, joten ehkä ei kannata jakaa niitä ollenkaan.

Yksityisviestilläkään ei koskaan saa antaa puhelinnumeroaan tai osoitettaan. Ne eivät myöskään saa näkyä profiilissa tai niitä ei voi laittaa kommenttiin.

Avoin vai suljettu tili?

Suljetun tilin ainoa harmi on ollut se, ettei sillä voi osallistua yritysten kilpailuihin. Sen vuoksi tiliä ei kannata avata, vaan voi tehdä toisen, jota käyttää vain kisoihin osallistumiseen. Kahden tilin järjestelmä vaatii kuitenkin sen verran hallintaa ja huolellisuutta, etten suosittele sitä alakoululaisille. Yläkoululaisilla alkaa olla jo kaksi tiliä muutenkin: toinen äidin ja mummon silmille sopiville kuville, toinen vain kavereille.

Suljettu tili on turvallinen, koska kukaan vieras ei silloin näe kuvia. Jos kuitenkin olette tarkasti sopineet, millaisia kuvia voi jakaa, voi tili olla avoinkin. Silloin myös kaverit löytävät sen helpommin. Voi sopia esimerkiksi, että tilillä saa olla kuvia kasveista, luonnosta ja vaikka lemmikistä, mutta ei ihmisistä.

Tili myös aikuiselle

Jos lapsella on käytössään Instagram, sinullakin pitää olla, jotta voit seurata mitä lapsesi siellä tekee ja opit ymmärtämään sen viehätyksen ja vaarat syvällisemmin. Alakoululaistenkin kesken voi joku innostua jakamaan sopimatonta sisältöä, joten suosittelen vilkaisemaan säännöllisesti mitä lapsesi seuraamat tyypit siellä tekevät.

Mitä alakoululaiset siellä tekevät?

Jakavat kuvia lemmikkieläimistään, huulirasvoistaan, kauniista maisemista, kivannäköisistä kivistä, tapahtumista, ruuasta… ihan niinkuin aikuisetkin. He myös seuraavat idoliensa Insta-tilejä ja ihastelevat kavereidensa kuvia. He harjoittelevat käyttämään hashtagejä ja kirjoittamaan sopivan lyhyttä tekstiä. He myös oppivat olemaan ystävällisiä toisilleen, kun joku siinä opastaa. Hyvin pieni osa lasteni kavereista on koskaan kommentoinut kuviin Hyi! tai Ruma! ja nekin yleensä on selitetty nopeasti vitsiksi. Toiset käyttävät myös komentavat nopeasti huonosti käyttäytyvää ja siksi kommenttikentät täyttyvät lähinnä Ihana! Kiva! ja Magee! teksteistä ja sydämistä.

Alakoululaiset myös saattavat etsiä uusia seurattavia, tai mahdollisia sopivia tyttö- ja poikaystäviä. Kyllä, jopa 10-vuotiaat, joten varaudu keskustelemaan aiheesta. Seurata saa, mutta muu yhteydenpito muihin kuin tuttuihin on tuskin tarpeellista, tai jos on, niin yhdessä vanhemman kanssa. Jos joku tuntematon, lapsikin,  yrittää ottaa yhteyttä, pitää asiasta kertoa vanhemmille, koska kaikki eivät ole rehellisiä ja kivannäköisen tytön sijaan juttukaveri voikin olla aikuinen mies.

Jos joku jäi mietityttämään tai unohdin jotakin, vinkkaa kommenteissa!

insta 1024x682 - Instagram lapsille?

Mut kaikki muutkin menee..!

Puhelimeen kilahti viesti:

-Voinko mennä kaverin kaa kauppakeskukseen?

 

fast food 445581 960 720 - Mut kaikki muutkin menee..!

 

11-vuotias on päässyt koulusta. Kauppakeskus on helpon julkismatkan päässä ja täynnä kaikkea kiinnostavaa. Sen ovat muutkin lapset ja nuoret erityisesti sateilla ja pakkasilla muistaneet, ja iltaisin nuoria parveilee joka puolella. Penkit ovat täynnä, jokaisessa hiljaisemmassa kulmassa istuu lattialla ryhmä, jopa lasten leikkipaikassa makaa muutama pipopää. Asiakkaat valittavat ja henkilökunta on voimaton.

Minäkin olisin viihtynyt teininä siellä; lämpimässä, sateelta suojassa, paljon tilaa ja katseltavaa ja kavereita. Ja mahdollisuus saada uusia kavereita, sellaisia jännittäviäkin, jotka uskaltavat varastella tai polttaa tupakkaa. Päihteitäkin on tarjolla, jos vaikka innostuisi kokeilemaan.

Tiedän. Olen piruja seinille maalaileva täti liian tiukka kukkahattu päässä. Silti teinin, eikä varsinkaan lapsen paikka ei ole hengailla kauppakeskuksessa. Siellä saa asioida vaikka kavereidenkin kanssa, mutta ilman syytä sinne ei saa mennä. Sori siitä.

Alakoululaiselle parempi hengailupaikka on edelleen oma koti tai urheilukenttä, leikkipuistokin käy tai koulun piha.

 

longboard 1899452 960 720 - Mut kaikki muutkin menee..!

 

-Et saa.

-MUTTA KAIKKI MUUT SAA (kakka-emoji)

Vähän myöhemmin kotiin marssi tuohtunut lapsi kaveri mukanaan. Yläkerrasta alkoi kuulua kolinaa ja naurua. Kohta nälkä ajoi alas, ja kiukku oli unohtunut.

– Voisitko viedä meidät joskus tramppahallille?

-Voin.

Kauppakeskus-äiti 0-6. Toistaiseksi.