Ensimmäiset seitsemän työtä

Katja haastoi paljastamaan seitsemän ensimmäistä työtä #firstsevenjobs -somemylläkän innostamana. Mieleen tuli monta mahtavaa ja kamalaa muistoa, joten paljastuksia:

  1. Metsänistuttaja. Niitä männyntaimia oli aivan järjetön määrä ja jostakin niitä tuli aina vaan lisää. Olin 12-vuotias ja myöhästyin urakan venymisen vuoksi kokonaisen päivän taideleiriltä. En saanut palkkaa, koska joskus tulevaisuudessa omistaisin 1/4 niistä puista ja tavallaan tein töitä itselleni. Tai siis lapsilleni.
  2.  Jääurheiluseuran monitoimihenkilö noin 11-19-vuotiaana. Jaettiin mainoksia, myytiin lippuja, kahvia ja makkaraa, pestiin pelipaitoja, jaettiin ruokaa turnauksissa, liimattiin kirjekuoria kiinni ja laitettiin ne postinumerojärjestykseen, valmensin ringettejoukkuetta ja myöhemmin kuulutin peleissä tai pidin pöytäkirjaa. Suoritin ringettevalmentaja- ja jääkiekkotuomarikurssin ja ehkä merkittävämpänä saavutuksenani kirjoitin 15-vuotiaana hakemuksen, jolla seura sai 10 000 markan palkinnon Jääkiekkoliitolta.
  3.  4H-kerhonohjaaja. Olin 14-vuotias ja vedin kerhoa toisen samanikäisen tytön kanssa. Aluksi kaikki oli oikein mukavaa ja kerhossa innostuneita alakoululaisia, mutta sitten siitä kiinnostuivat jostain syystä myös ikäisemme pojat ja jouduimme pitämään ovia lukossa, etteivät ne tunkeneet sisään väkisin. Koska heitä ei otettu sisälle, he tyhjensivät pyöristämme kumit ja myöhemmin varastivat mopot. Lopetin.
  4.  Hinnoittelija Anttilan varastossa. Ensimmäinen kesätyö. Tuntipalkka oli 19.90 mk ja tehtävänä laittaa tavaroihin hintalappuja listan mukaan. Taukohuoneessa miehet polttivat tupakkaa. Tein töitä vain neljä viikkoa, koska heinäkuussa alkoi rippikoulu. Palasin Anttilaan vielä monena kesänä, sain nähdä hintalappujen muuttuvan viivakoodillisiksi ja tulostettaviksi, ja pääsin tekemään monenlaista kauppahommaa.
  5. Makkaranpakkaaja. Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen pääsin liukuhihnalle jääkaappilämpötilaan laittamaan grillimakkaroita riviin. Aioin olla siellä vain sen aikaa että aloittaisin Anttilassa kesäkuun alussa, mutta paremman palkan innostamana jäin loppujen lopuksi samaan firmaan pätkittäin lähes kuudeksi vuodeksi kaikenlaisiin töihin. Ensimmäisen kesän jälkeen tehdas lopetettiin ja seuraavaksi kesäksi hain toisen kaupungin paikkaan. Tyrmistys oli molemminpuolinen kun tapasin siellä edellisen kesän tuttujani, kokeneempia pakkaajia “opiskelemassa alaa” jollain työllistämistuella, ja minä keltanokka kesätyttö sain oikeaa palkkaa.
  6. Lihakaupan myyjä. Aloitin jouluruuhka-apulaisena ja kesällä lomitin pomoa. Opin sahaamaan siankyljet grilliluiksi ja leikkaamaan pihvit. Kerran olin kiivennyt jakkaralle täyttämään ylähyllyä, kun asiakas tarttui kaksin käsin takapuoleeni. Säikähdin ja huitaisin tyyppiä kädessäni olleella pakkauksella naamaan, josta hän suuttui ja uhkasi soittaa pomolleni. Pomo haukkui minut. Asiakas ei saanut vammoja, mutta hänen vaimonsa tuhahti.
  7. Palvelutiskimyyjä ja kassantäti. Vielä silloin ei tarvinnut kysyä laitetaanko pakasteet pieneen pussiin. Sain asiakkaalta kukkia, kun olin ollut hänelle aiemmin ystävällinen, vaikka hänen lompakkonsa oli unohtunut kotiin. Tämän työsuhteen aikana minulle alkoi kertyä eläke.
anttila 1989 - Ensimmäiset seitsemän työtä
Tämännäköisiin vaatteisiin ammuin hintalappuja roikkumaan ensimmäisenä Anttilan kesänä.

 

Myöhemmin ehdin olla mm. paikallislehden toimittaja ja päihdevieroitusosaston ohjaaja.

Nämä menneiden ja useimmiten CV:n ulkopuolelle tiputettujen työpaikkojen luettelot on jo ehditty moittia kovapalkkaisten brassailuksi hanttihomma-kokemuksillaan tai työttömien kiusaamiseksi. En ymmärrä mitä leveilemistä on sen paljastamisessa, että on tehnyt monenlaista työtä, jopa jotain sellaista, johon kaikki eivät suostuisi. Tai millä tavalla työtöntä loukkaa jonkun muun työpaikka joskus 20 vuotta sitten?

Minusta nämä listat ovat kiinnostavia. Ne kertovat, paitsi monenlaisista työhistorioista, myös työelämän ja yhteiskunnan muutoksesta. Varsinkin meillä 1970-luvulla ja aiemmin syntyneillä on kokemusta töistä, jotka ovat jo kadonneet. Edellisen lama-ajan nuorina kesätyöpaikoista oli pulaa (samoin kuin nykyäänkin) eikä valinnanvaraa ollut. Onnekas oli jos kesätyön sai, joten ns. paskaduunit olivat usein sitä aivan kirjaimellisesti.

Juttelin muuten jokin aika sitten paljon rekrytointia tekevän ihmisen kanssa, joka kertoi pitävänsä työkokemusta hampurilaisravintolasta, tehtaan liukuhihnalta, varastoista, siivouksesta ym. positiivisena, koska se kertoo ihmisen kestävän myös haastavia tilanteita, pitkästymistä ja rankkoja päiviä. Nämä tyypit eivät pikkuasioista valita tai jää saikulle heti kun ekan kerran aivastuttaa.

Vaikka silti kyllä vähän kadehdin ihmisiä, joilla on nuoresta saakka johdonmukainen CV.

Ihmisen tila radiosta kuultuna

Kuuntelen harvoin kaupallisia radiokanavia, mutta matkalla Mikkeliin ja takaisin takapenkki tarvitsi netin, Spotifyni yski ja minulle jäi autoradio. Kuulin Lauri Tähkän kauhean stalkkeribiisin kerran ja alun kolmesti, liian vähän Vesalaa ja Sannia, käkätystä, kikatusta ja hohotusta, pari hyvää läppää ja paljon todella turhaa hölinää ja hieman yllättäen myös ihmisen tilan radiomainoksista.

Niistä päätellen meillä ei ole ollenkaan rahaa, mutta paljon maksamattomia laskuja tai muuten vaan tylsää, ja päästäksemme tilanteen herroiksi saisimme nyt pikalainaa kaikenlaisiin menoihin nopeasti. Eikä vain yhdestä vaan ainakin viidestä erinimisestä firmasta. Nyt heti! Vain soittamalla!

Meillä on tylsää myös intiimillä elämänalueella, ja tarvitsemme siihenkin esimerkiksi pumpattavaa tai sähkötoimista avustusta. Laskunhan voi maksaa vaikka pikalainalla. Mainokset ovat niin hurjan hauskoja, että aivan kaali halkeaa.

Kumppaneitakaan meillä ei ole, eikä ainakaan kykyä löytää niitä ilman maksullista apua. Laskun voi maksaa vaikka pikalainalla. Ja tiesithän, että ollakseen eliittikumppani ei tarvitse olla kirurgi! Älä! Tavallinen kumppani ei kuitenkaan käy, pitää olla menoa ja rahaa ja no, pärinää.

Sinkku ei voi olla onnellinen! Ilman pärinää yksinäinen, kaksinainen tai vaikka joukollinen rakkaus on tylsää! Ilman rahaa ei voi tehdä mitään! Pitää ostaa lisää! Kuluttaa lisää! Rahaa kyllä on kun vaan soittaa tai tekstaa tai täyttää hakemuksen netissä!

Vai onko Suomen taantuma niin syvä, ettei kenelläkään muulla ole enää varaa mainostaa? Viimeisillä rahoilla laitetaan elämä risaiseksi?

Vai enkö vain sovellu radiomaisnosten kuuntelijaksi, kun ne kiristävät (kukkaista) pipoa?

money - Ihmisen tila radiosta kuultuna

PS. Sen stalkkeri-biisin nimi on kai morsian, ja siinä heppu rakentaa talon ja muut ja vuosikymmeniä kyttää jotain naisparkaa sinne morsiameksi. Todella karmivaa.

Juurettomuus on riski #perheenyhdistäminen

Hallitus on esittänyt taas kiristyksiä perheenyhdistämiselle. Jos kansanedustajat eivät kaada esitystä, Suomeen paenneiden pakolaisten on lähes mahdotonta saada perhettä luokseen. Myös alaikäisten lasten.

 

map 1030358 960 720 - Juurettomuus on riski #perheenyhdistäminen

Eräässä maalaiskylässä kaikana täältä asui perhe, jossa oli isä, äiti ja viisi lasta. Vanhemmat eivät olleet varakkaita mutta tekivät kovasti töitä saadakseen lapsensa kouluun. Lapsille oli opetettu, että koulutus, ahkeruus ja kaunis käytös toisia kohtaan on avain rauhalliseen tulevaisuuteen ja turvallisuuteen.

Lapset kasvoivat ja opiskelivat ahkerasti. Iltaisin ja lomilla he auttoivat vanhempiaan. Afganistan eli ahdingossa Talibanien hirmuhallinnon alla, mutta joutui pelkäämään myös amerikkalaissotilaita ja vääriä ilmiantoja. Joka ilta he rukoilivat, että aamu tulisi vielä.

afghanistan 60662 960 720 - Juurettomuus on riski #perheenyhdistäminen

Taliban värvää sotilaita joukkoonsa antamalla kaksi vaihtoehtoa. Liity tai perheesi kuolee. Moni pakenee ja kuolee. Enää perheestä on jäljellä äiti ja pikkusiskot. Teini-ikäinen poika on Euroopassa, muut tapettu.

Tämä poika ei koskaan voi saada perhettään Suomeen. Hän on lapsi eikä voi käydä töissä. Hänen äitinsä ja siskonsa eivät voi matkustaa Intiaan hakemaan perheenyhdistämistä, koska heillä ei ole rahaa. Vaikka olisikin, heidät todennäköisesti tapettaisi, raiskattaisi tai siepattaisi matkalla.

Sähköisen hakemuksen tekeminen ja järjestelmän toteuttaminen olisi mahdollista, mutta se on poliittisista syistä jätetty tekemättä. Siis Suomen poliittisista syistä.

 

rain 1048936 960 720 - Juurettomuus on riski #perheenyhdistäminen

Suomessa tiedetään hyvin, että juurettomuus ja yksinäisyys ovat riskejä nuoren miehen elämässä. Pitkin Eurooppaa nostetaan esiin esimerkkejä radikalisoituneista maahanmuuttajista, jotka eivät ole integroituneet yhteiskuntaan. Suomessa kotoutumisen edistämiseksi on tehty hienoa työtä ja tänne syntyneet ja muualta muuttaneet ovat eläneet rauhassa muutamia hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Nyt nämä radikalisoitumista pelkäävät tyypit haluavat itse ehdoin tahdoin edistää sopeutumishaasteita, psyyken ongelmia ja maahanmuuttajien syrjäytymistä tekemällä perheenyhdistämisestä mahdotonta. Vaikeaa se on jo nyt. Perheenyhdistämisen kiristämisestä luopumista vaativat ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto, Suomen Pakolaisapu, Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti, Suomen UNICEF, Plan, Kirkon Ulkomaanapu, Lastensuojelun Keskusliitto, Pelastakaa Lapset ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, SOS-Lapsikylä, Ensi- ja turvakotien liitto, Trasek ry, Suomen Mielenterveysseura ry, Seta ry ja Naisasialiitto Unioni. Voiko eduskunta olla kuulematta tätä?

Eikö lapsella ole oikeus perheeseensä? Yllättävää kyllä, lapsen asemaa ovat korostaneet ja siitä huolta kantaneet samat ihmiset, jotka nyt ovat tekemässä perheiden jälleenkohtaamisesta mahdotonta.

kuvat Creative Commons CC0

Onko harrastus etuoikeus?

Viikolla julkistettu Nuorisobarometri 2015 kertoi tylyn totuuden: joka kolmas nuori on joutunut luopumaan harrastuksen aloittamisesta rahapulan vuoksi ja joka kuudes on jättänyt tapaamatta ystäviään samasta syystä.

Ensimmäinen reaktio tästä eniten uutisoidusta tuloksesta oli suru ja harmi, koska harrastus tuo paljon hyvää mukanaan ja voi pelastaa sivuraiteilta. Mutta kolmannes? Mitä he olisivat tahtoneet harrastaa? Laskuvarjohyppyä, valokuvausta kalliilla kameralla, vuorikiipeilyä vai lumilautailua Alpeilla?  Ehkä vähän halvempaa, mutta kallista jääkiekkoa tai taitoluistelua? Vai jotakin tavallisempaa, johon ei vain ollut varaa, koska se 150 euron vuosimaksu on kaukana ulottumattomissa tai bussikorttiin ei ole varaa?

Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla oikeus harrastaa jotakin. Koulujen tilat ovat iltapäivisin noin kolmesta viiteen yleensä tyhjillään. Nuoria aikuisia voisi työllistää ohjaajiksi moneen lajiin tai toimintaan ja tehdä yhteistyötä paikallisten seurojen ja yhdistysten kanssa.

Joku teini saattaisi innostua tanssista, näyttelemisestä, koripallosta, salibandystä, nyrkkeilystä, bloggaamisesta, ohjelmoinnista, kirjapiiristä, kokkaamisesta, kirjoittajapiiristä, käsitöistä tai taiteesta, jos se olisi ilmaista tai halpaa. Koulun jälkeen saisi kupongilla välipalan ja läksyapua, lepohetken ja aikuisen seuraa. Sitten harrastettaisiin yhdessä ja mentäisiin kotiin, kun vanhemmatkin ovat sinne jo ehkä ehtineet. Toimintaa ei rajattaisi peruskoululaisille, vaan kaikki alaikäiset saisivat osallistua, vaikka koululla onkin tutkimuksen mukaan merkittävä rooli lapsen ja nuoren selviämisessä, jos kasvuolosuhteet ovat haastavat.

Osasta harrastuksia voisi suorittaa diplomin, jolla saisi lisäpisteitä yhteishaussa tai sen voisi liittää CV:een.

Vakava, pitkäkestoinen laiminlyönti voi vaurioittaa lapsen aivojen kehitystä. Toisaalta lapsi saattaa toipua traumoistaan erinomaisesti. Olen tavannut nuoria, jotka ovat selvinneet karmeasta lapsuudestaan yhden turvallisen ihmisen ansiosta. Heillä on ollut kummitäti, setä tai terapeutti, joka on seissyt majakkana myrskyissä. -Jari Sinkkonen- Kodin Kuvalehti 9/15

 

nuorisobarometri 2015 - Onko harrastus etuoikeus?

 

 

Eikö enää koskaan ole turvallista?

Tämän päivän uutinen on ollut meidän suomalaisten kokema turvattomuuden tunne. Koskaan kylmän sodan päättymisen jälkeen emme ole olleet yhtä huolissamme tulevaisuudestamme.

Osa kansaa riemastui tuloksesta: turvapaikanhakijoiden syy! Ei se ole ihme kun naisia raiskataan joka nurkalla ja käpälöidään keskellä päivää kaupungilla. Tarvitaan katupartioita! Osa typerästi käyttäytyvistä turvapaikanhakijoista on saanut leimattua koko joukon somen ja median avustuksella.

Turvapaikanhakijoita epäiltyinä uudenvuodenyön seksuaalirikoksista – poliisi  näin uhreja valikoitiin   Kotimaa   Ilta Sanomat - Eikö enää koskaan ole turvallista?

Osa pelkää katupartioita, ainakin niitä mustatakkisia. Eikä ehkä ihan syyttä: miten ihminen, joka on tuomittu rikoksista, voisi olla varmasti oikeamielinen ja luotettava apu? Miten käy, jos heitä provosoidaan? Katupartiomiehistäkin varmasti osa on oikeasti hyvällä asialla ja tahtoo suojella naisia ja lapsia, mutta osa typerästi käyttäytyvistä on saanut leimattua koko joukon -somen ja median avustuksella.

Suomen katupartiot nousivat otsikoihin Shanghaissa asti – ”Osoittaa  miten pahaksi tilanne on muuttunut”   Kotimaa   Ilta Sanomat - Eikö enää koskaan ole turvallista?

Suuri osa pelkää työpaikkansa puolesta. Talous on ns. maalannut itsensä nurkkaan ja ikuinen velanotto ei olekaan kestävä ratkaisu. Tehtaita on suljettu ja rahdattu halvempiin maihin, ostovoima on heikentynyt ja hallitus leikkelee sitä edelleen pienemmäksi. Kansa alkaa huoliryppy otsalla laittaa kolikkonsa sukanvarteen ja yhä useampi yritys pyristelee ja kaatuu. Talouden taantuma uhkaa Kiinan yskähdellessä kääntyä maailmanlaajuiseen laskuun.

Ilta Sanomat   IS   Suomen suurin uutismedia - Eikö enää koskaan ole turvallista?

Iltalehti fi   IL   Suomen suurin uutispalvelu - Eikö enää koskaan ole turvallista?

Sääkin on muuttunut uhkaavaksi. Ennen tähän aikaan vuodesta oli vain tammikuu, johon kuului niin lumisade kuin pakkanenkin. Nyt meitä kurittaa Siperian kylmyys ja lumihelvetti. Tuskin niistä on selvitty ja ennätystulvissa kahlattu, kun kesällä iskee tappohelle.

Taudit leviävät, tuholaiset saapuvat laumoittain, kaikki ruuat aiheuttavat syöpää…

Iltalehti fi   IL   Suomen suurin uutispalvelu 1 - Eikö enää koskaan ole turvallista?

Miten tämä maailma tällaiseksi muuttui? Voisinko saada takaisin sen suloisen 1980-luvun, jolloin kaikki oli ihanaa ja turvallista?

Tai jos nyt jossain joku ydinvoimala räjähti ja radioaktiivinen laskeuma sattui putoamaan Suomeen, niin ei siitä suotta kannattanut uutisoida ja hermostuttaa Neuvostoliitt kansaa. Tai siitä, että Varsovan liiton ja Naton tyypit tuijottivat toisiaan sormi napilla ihan tuossa Tanskan itärannikolla ja papparaiset kännissä soittelivat niille toimintaohjeita.

Jos nytkin lakattaisiin uutisoimasta kaikesta kurjasta?

Ai mutta eihän se käy, koska me rakastamme inhottavia ja pelottavia uutisia. Me klikkaamme vain, jos otsikosta jo näkee, että maailmanloppu tulee ja tauti, tai ainakin jollekin tuli. Katso kuvat!

Me klikkaamme kyllä pelolle ja kurjuudelle, kauhulle ja kuolemalle, ja koska me klikkaamme, mainosmies haluaa tälle hyvälle klikkisivulle laittaa oman ilmoituksensa uudesta ihmelääkkeestä, joka suojaa meitä kaikilta näkymättömiltä vaaroilta, ja lisäksi hirveän turvallisesta autosta, joka ehkäisee ilmaston lämpenemisen ja kolarit. Lehtimoguli haluaa rahaa ostaakseen enemmän sitä hyvää lääkettä, ja parikin hienoa autoa, ja sanoo, että nyt on saatava väki klikkaamaan paljon, että mainosmies maksaa. Että tässäpä teille korillinen pelottavia sanoja, joita laitatte joka jutun otsikkoon ainakin yhden. Tai saatte potkut. Minäpä tästä lähdenkin autokaupoille, että morjens.

Rajut kuvat  Äänekoskelaismies hakkasi halkoja  30 asteen pakkasessa – sormiin vakavat paleltumavammat   Kotimaa   Ilta Sanomat - Eikö enää koskaan ole turvallista?kuvakaappaukset Iltalehti ja Ilta-Sanomat illalla 21.1.16