Kuka enää niiaa?

Aamun valo ei ole vielä ehtinyt lakeuden laidalle. Mereltä puhaltava tuuli katkoo pellonreunojen talventörröttäjiä ja kiillottaa routavaurioisten teiden jääpinnat sileiksi. Koulun pihaan liukuu potkukelkoilla lapsia.

Luokan edessä on rivissä enstex-takkeja ja talvilenkkareita. Luokassa pyörii kaksikymmentä ekaluokkalaista tukat pipon alla sähköistyneinä. Opettaja harmaassa hameessa, kauluspaidassa, käytännöllisissä nauhakengissä ja permanentissa astuu luokkaan. Kaikki vilahtavat pulpettinsa viereen seisomaan. Selkä suoraksi, kuuluva ääni: Hyvää huomenta, opettaja! Tytöt niiaavat, pojat kumartavat ja napauttavat jalkansa yhteen. -Istukaa, olkaa hyvä! Opettaja avaa Koraalikirjan ja polkee harmoonista päivän ensimmäisen virren.

Kaikki osaaavat toimia oikein. Syksyllä osa harjoitteli ryhdikästä kumarrusta ja reipasta pokkaamista. Tytöt opetettiin niiaamaan kauniisti: ei liian alas, ei peppu pitkällä, ei selkä mutkalla. Minä osasin jo. Mummua tervehdittiin kättelemällä ja niiaamalla. Elettiin 1980-lukua.

En muista koska olisin niiannut viimeksi. Vieläkö lakkiaisissa niiasin rehtorille? En muista.

Kuninkaalliset niiailevat syvään ja vaivalloisesti toinen jalka takana. Tasavallassa ei niiata, paitsi talouslehtien otsikoissa.

Vieläkö tyttölapsi pitäisi opettaa niiaamaan? Ei tarvitse. Koulussakin opetetaan kaikki kiittämään kumartamalla, mikä oikein onkin. Naisetkin kumarsivat niin kauan kuin korseteiltaan pystyivät. Kun muoti vaati aina vain kireämpää asua, kävi kumartaminen mahdottomaksi ja naiset alkoivat sen sijaan niiata.

niiaus - Kuka enää niiaa?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.