Kun turvallisuus katosi

Marraskuinen aamupäivä on harmaa. Maassa lojuu kuolleita lehtiä ja märkää loskaa. Aamulla olimme vieneet pienen esikoisen autolla kilometrin päähän kouluun ja iltapäivällä on tarkoitus kävellä hakemaan häntä kolmen pikkusisaruksen kanssa. Vauva ja 2-vuotias voivat nukkua päiväunet vaunuissa. Lounas on juuri syöty, lapset leikkivät. Puhelin soi. Mies soittaa töistä, että uutisissa on jostakin ammuskelusta yläkoululla. Meidän kylän yläkoululla.

Olin jäänyt sieltä äitiyslomalle jo muutama vuosi aiemmin ja ensimmäisenä mieleeni tulee, että jotkut ulkopuoliset ovat ampuneet pihalla tai parkkipaikalla. Avaan netin enkä ymmärrä mitä luin. Joku on kuollut. Ampujan liikkeistä ei ole tietoa. Alueella olevia pyydetään siirtymään sisätiloihin.

Korvat menevät tukkoon. Kädet jääkylminä puen kolme pientä toppahaalareihin ja kannan autoon. Katseeni osuu naapuriin. Perheen mies on yläkoulun opettaja ja kotona on vaimo ja kolme pientä lasta. Samalla hetkellä naapurin ovi aukeaa ja mies astuu ulos posket valkoisina.

-Mitä tapahtuu? Tulin käymään kotona hyppytunnilla. Puhelin jäi autoon ja veli soitti vaimon puhelimeen…

En muista mitä muuta puhuimme. Ajamme peräkkäin kohti koulua. Sitä samaa tietä kuin joka päivä, sitä, jonka laidalla huojuvat ikivanhat kuuset. Lähempänä keskustaa välkkyvät siniset valot. Poliisi on sulkenut tiet.

tom sodoge 75723 1024x683 - Kun turvallisuus katosi
Photo by Tom Sodoge on Unsplash

Esikoisen koulun edessä seisoo jo muutama epätietoinen vanhempi. Joku tiesi, että ampuja on liikkeellä ja käskee mennä autoihin. Joku oli kuullut, että lapset pitää hakea sisältä. Koulun ovien edessä seisoo poliisi rynnäkkövarusteissa. Pihaan juoksee harmaan sumun keskeltä nuoria ilman takkeja ja sukkasillaan.

Ovelle on kolmekymmentä metriä. Jätänkö lapset keskenään autoon ja juoksen hakemaan vanhimman? Vauva itkee jo. Starttaan ja kierrän koulun sivulle. Joku huomioliiveissä kuuntelee asiani ja jää auton viereen siksi aikaa kun juoksen sisälle. Ovella on opettaja listan kanssa ja rastittaa vanhempien hakemien lasten nimiä. Oma lapseni pukee iloisena luokan edessä. Opettaja nostaa sormen huulilleen ja jatkaa iloisella ja reippaalla äänellä lasten kanssa juttelua. Kerrosta alempana saliin valuu kalpeita ja itkeviä aikuisia ja nuoria.

jilbert ebrahimi 33575 1024x683 - Kun turvallisuus katosi
Photo by Jilbert Ebrahimi on Unsplash

Autossa esikoinen katsoo silmät pyöreinä ympärilleen. Paloautoja, poliiseja, paljon ihmisiä, vieras setä avaa auton ovea. Tiet ovat jo niin tukossa, että pujottelen pyörätien kautta kotimatkalle. Käsistä alkaa mennä tunto, päähän sattuu. Vilkku, kaasu, jarru, käännä, kaasuta, puhu lapsille tavallisella äänellä. Mielessä huutaa huoli työkavereista ja koululaisista. Kuulen oman tavallisia juttelevan ääneni kuin ulkopuolelta.

Juoksutan lapset sisälle. Ovi kiinni. Kuulen kun joku lapsista avaa television. Ryntään laittamaan DVD:n pyörimään. Selaan vaivihkaa uutisia netistä. Kuolleiden määrä kasvaa koko ajan.

Tänään siitä on kulunut tasan kymmenen vuotta.

Seuraavana aamuna koko kylä heräsi epätodelliseen maailmaan. Armeija vartioi koulua. Osa teistä oli suljettu. Tiedotusvälineiden autoja oli joka puolella. Painostava hiljaisuus makasi musertavan raskaana kaiken yllä.

Enää koskaan ei mikään ollut kuin ennen. Arki voi hajota varoittamatta, repeytyä rikki ja raastaa ajan kahtia. Kaikki täällä tietävät, että vaikka aamu on harmaa ja tylsän tavallinen, voi olla, että huomista ei tule.

mike labrum 151765 1024x683 - Kun turvallisuus katosi

Kymmenen vuotta myöhemmin voin kertoa tämän kaikille. Muistojen terävät reunat ovat hioutuneet pois. Aamulla laitoin lapseni kouluun, tänä tavallisena aamuna, ja koko päivän aurinko paistoi kirkkaasti.

Mutta me muistamme heidät aina. Heidät, jotka lähtivät kouluun ja töihin eräänä arkiaamuna, eivätkä enää ole täällä.

One thought on “Kun turvallisuus katosi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.