Pullo hunajaa - Page 2 of 27

Juurilla Saara Turusen ja Petri Tammisen kanssa

Posted on 31.8.201831.8.2018 by Sari

Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -sali on täyttynyt hiljakseen puhelevista ihmisistä. Takaseinälle on muotoiltu Suomen kartta paikalla olevien kotipaikoista. Keski-Uudellamaalla ja Helsingissä on ruuhka, muuten lappuset ovat jakautuneet idästä länteen ja Hangosta Tornioon. Kotipaikakseen sai ilmoittaa sen, jonka kodikseen tunsi, oli se sitten syntymäkunta tai nykyinen koti – tai jotain muuta. Runokuu on saapunut Keski-Uudellemaalle.

Salin lavalla istuvat kirjailijat Petri Tamminen ja Saara Turunen. Mistä he ovat kotoisin?

-Minä tunnen olevani Helsingistä, vaikka olen asunut lapsuuteni maalla. Muutin teini-ikäisenä kouluun Helsinkiin ja identiteettini muovautui siellä. Helsingissä olen kasvanut minuksi, kertoo Saara.

-Hmm. Olen alunperin Turusta, opiskellut Tampereella, mutta asunut jo kauan Vääksyssä. Olenko vääksyläinen, en tiedä. Kotipaikkakunta on tärkeä ja se luo identiteettiä. Jossakin voidaan sanoa, ettei tämä tällainen ole mahdollista, toisaalla taas pidetään kaikkea mahdollisena. Esimerkiksi Pispalassa on valtavasti kirjailijoita. Onko heitä paljon siksi, että ympäristö on antanut mallin, jossa kirjailijaksi voi tulla? Tamminen kysyy.

-On tärkeää, että ympärillä on ollut ihmisiä, joilla on korkeita tavoitteita. Sai kasvaa sellaisessa kohottavassa henkisessä ilmapiirissä, Saara jatkaa.

Ennen sanottiin, että kirjailijan on elettävä sellainen elämä, josta löytyy kirjoitettavaa. Petri Tamminen on eri mieltä:

-Pitää pystyä havaitsemaan sellainen elämä, josta voi kirjoittaa.

-Olen antanut jonkinlaiseksi elämänohjeeksi 17-vuotiaalle lapselleni, että menisi kirjastoon ja katsoisi siellä läpi kaikki luokitukset. Siinä näkee, kuinka paljon maailmassa on kaikenlaista. Nuorena katse on usein kapea, Petri kertoo.

Kotiseutuun kuuluu kiinteästi kieli. Saara ja Petri myöntävät kadottaneensa lapsuuden murteensa puheestaan muualla Suomessa asuessaan. Se kuitenkin palaa kotiseudulla. Rouva Sana muistaa lukeneensa Saaran haastattelun, jossa hän on sanonut kotimurteen resonoivan tunnemuistin kanssa. Kuinka täydellisesti kuvattu!

Aikuisena pitkiä aikoja ulkomailla asunut Saara jää vielä miettimään kotipaikkaa ja siihen liittyviä tunteita:

-Kotipaikka on kuulumista johonkin joukkoon ja sitä, että siinä joukossa sinulla on joku tehtävä tai rooli. Ulkomailla tulee juureton olo, kun tätä ei ole. Tavallaan leijuu ulkopuolella.

Kirjailijoita haastatteli Järvenpään oma Rouva Sana eli Minna Luoma, jonka tunnelmia illasta voi lukea täältä.

Terveisiä pimeästä

Posted on 21.8.201821.8.2018 by Sari

Tämä blogi oli hyvän mielen, ilon jakamisen ja hämmästelyjen paikka. Pääsiäisenä elämästä katosi yhtäkkiä ilo ja hyvä mieli, tilalle on tullut sumu ja selviytyminen.

Monta kertaa olen ollut painamassa Poista blogi -nappulaa, mutta koska on pakko jatkaa eteenpäin, tämä on paikka johon on turvallista palata. Maailmani on hajonnut. Tämä on yksi osa, joka pysyy.

Minä olen leski ja seison sen tavallisen ja turvallisen elämän raunioilla, joka joskus oli.

Photo by Blake Cheek on Unsplash

Dekkarimaanantai

Posted on 26.3.201826.3.2018 by Sari

Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani ei ehkä ole puhtaasti dekkari, mutta siinä on kadonnut mies, epäselviä raha-asioita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Reija Wren saa komennuksen Venäjälle tekemään konsernin sisäistä tilintarkastusta. Yhtiön venäläinen lakimies on sopivasti kadonnut, ja alkaa vaikuttaa siltä, ettei Reija ole ollenkaan tervetullut.

Kotiin Turkuun jää tuttu ja turvallinen arki ja sulhanen. Pietarissa arkeen kuuluu töitä, salaisuuksia, vaaroja, samppanjaa ja entisiä rakkauksia.

Mitä pidemmälle Reijan tarkastus etenee, sitä vaarallisempiin tilanteisiin hän joutuu. Voiko ystäviinkään enää luottaa? Entä hurmaavaan entiseen ihastukseen tai vastaanottotiskin ystävälliseen rouvaan?

Menevä ja viihdyttävä, bonusta Pietari tapahtumapaikkana.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani, Gummerus 2018

Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä on loistava kirja ja odotin paljon myös tältä toiselta. Minä näen sinut kertoo kahden nuoren eronneesta äidistä, Zoe Walkerista. Zoe huomaa deittipalvelun ilmoituksessa oman kuvansa. Kukaan ei ota asiaa vakavasti, mutta kun Zoe huomaa, että toinen ilmoituksessa ollut nainen on murhattu, hän säikähtää. tapausta tutkii vihanhallintaongelmiensa vuoksi lähinnä taskuvarkaita jahtaava Kelly Swift. Nämä kaksi rohkeaa naista alkavat selvittää mahdottomalta tuntuvaa ongelmaa.

Valitsetko työmatkalla aina saman paikan? Kuljetko joka päivä samaa reittiä?

Lue tämä ja saatat muuttaa mielesi mukavista rutiineista.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut. Gummerus 2018

Louise ja Joachim elävät idyllistä elämää Christiansön saarella. Joachim on kirjailija ja Louisella on oma kahvila. Elämä on rauhallista ja mukavaa, kunnes kahvilaan tulee mies, joka väittää Louisen olevan vuosia aiemmin kadonnut vaimonsa.

Kun dna-testi paljastaa Louisen olevan rikas perijätär ja kahden lapsen äiti Helene, hän alkaa selvitää muistinmenetykseensä johtaneita tapahtumia. Joachim etsii oikeaa Louisea. Kuka hän sitten on?

Hurjat juonenkäänteet pitävät lukijan koukussa, koska mitä tahansa voi tapahtua. Jos ei kaipaa realistista otetta ja kaipaa kiivasta menoa, on tämä juuri sopiva kirja.

Anna Ekberg: Salattu nainen, Minerva Kustannus 2017

Kevätreissulle Osloon?

Posted on 21.3.2018 by Sari

Meillä on tapana juhlia hääpäivää kahdestaan pienellä kaupunkilomalla. Usein kohteeksi on osunut Tukholma ja juuri silloin vaaleanpunaisena kukkivat Kungsträdgårdenin kirsikkapuut, mutta vaikka se on ikilempparini, ymmärrän että työmatkalla siellä vähän väliä käyvä mieheni tahtoisi johonkin muualle. Hän ehdotti Osloa.

Minähän olen käynyt Norjassa, ainakin Lofooteilla ja sitten siellä toisella reunalla pohjoisessa, siihen aikaan vielä Neuvostoliiton pohjoispuolella. Ja tiedänkin Oslosta paljon! Olen lukenut Harry Holet ja Gard Sveenin Raskaat varjot ja verikarkelot ja nähnyt televisiosta Varg Veumit ja Miehitetyn. Ja kerran se ruumiillistunut paha ampui siellä viattomia nuoria ja räjäytti hirveän pommin.

Oslo on siis synkkä, harmaa, miehitetty ja hengenvaarallinen kaupunki, jossa edelleen piilottelee ikivanhoja natseja?

Ehkä mieleeni tulvivat kuvat Oslosta kaipaavat jotakin konkreettista ja aurinkoista, joten kevätkohteena Oslo. Vinkkejä vastaanotetaan mieluusti!

Tässä vielä tunnelmaa kohottamaan traileri Jo Nesbøn Harry Hole-kirjaan perustuvasta elokuvasta Lumiukko. Huikea ja kauhea!

Yksinkertainen ajatus hyvästä ja pahasta

Posted on 14.3.2018 by Sari

Olen viime viikkoina lueskellut monien erilaisten medioiden kommenttiosioita ja ihmetellyt, miten joku jaksaa kommentoida itselleen täysin tuntemattomalle ihmiselle jotain todella kaunista ja toinen solvata mahdollisimman ilkeästi. Kyse ei voi olla netiketistä tai sen puutteesta, ei edes käytöstavoista. Takana on jotakin muuta.

Kun ihminen on sopivasti onnellinen, muut viihtyvät hänen ympärillään. Sovussa itsensä ja maailman kanssa oleva ihminen on muitakin kohtaan hyvä ja ystävällinen. Stressaantunut, surullinen tai muuten onneton jaksaa ehkä olla ystävällinen kohteliaisuussyistä, mutta ei jaksa kohottaa muita. Kun ihminen kokee jatkuvasti kohtaavansa vääryyttä ja vastoinkäymisiä, mitta täyttyy ja hänestä tulee vihainen joko itselleen tai ympäristölleen. Itseensä tunteensa kääntävä saattaa masentua. Se muihin vihansa purkava alkaa ilkeäksi.

Onko ihmisen hyvyys ja pahuus näin yksinkertaista? Mielen täyttävä tunne leviää ulkopuolelle ja jatkaa matkaa?

Ei varmasti, mutta arjessa se toimii. Se kommentointiosion tai palvelutiskin ilkeilijä yrittää inhottavuuksiaan viskelemällä saada pahaa mieltä pois itsestään, mutta saakin aikaan vaan tunteen tarttumisen toisiin. Ystävällinen tsemppaaja jakaa hyvää mieltä samalla tavalla omastaan.

Tähän yksinkertaiseen ajatukseen taitaa perustua koko hyvinvointivaltio. Pitämällä huoli niistä, joita maailma kolhii, heidän pahaa oloaan saadaan vähemmäksi ja se ei pääse leviämään. Maailman kriisialueilla on monta esimerkkiä siitä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei auta, ja hätä ja viha saa rauhassa kasvaa. Epätasa-arvosta itää harmi, vaikutusmahdollisuuksien puuttumisesta versoo viha.

Arvatkaa mikä sai kommenttisuossa epätoivoiseksi?

Kun koulukiusaamisjutun kommenteissa solvataan toisia näppiksen täydeltä. Aihe herättää vaikeita tunteita ja seuraa sama ilmiö kuin aikanaan siellä koulun pihalla, tapahtumapaikka vain toinen, ja näin sokeita käytöksellemme me olemme.

Voi hyvin!