Pullo hunajaa - Sivu 2 28:stä

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti

Posted on 13.11.201813.11.2018 by Sari

Klassikkonäytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti syntyi Hella Wuolijoen kynästä nimellä Sahanpuruprinsessa jo ennen Niskavuoria ja menestystä. Kesällä 1940 saapui Suomeen sotaa pakoon saksalainen kirjallinen kuuluisuus Bertolt Brecht, joka päätyi vieraaksi saksaa kotkielenään puhuvan Wuolijoen luo Iittiin. Brecht viihtyi hyvin ja alkoi muokata Sahanpuruprinsessa-näytelmää yhdessä Wuolijoen kanssa. Syntyi kaikkien aikojen tunnetuin Suomessa kirjoitettu näytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.

Helsingin kaupunginteatterissa Puntila on säilyttänyt perustansa, mutta vauhtia on niin valtavasti, että alkuperäinen tarina jää paikoin alle. Herra Puntila on isäntä, jolla on valtaa. Hän on humalassa maailmaa ja lähimmäisiään rakastava hyväntekijä mutta selvänä julma ja itsekäs valtaansa mielipuolisesti käyttävä hullu. Puntilan tyttären pitäisi naida arvoisa lähetystöneuvos, mutta tyttö on rakastunut Mattiin, tavalliseen palkolliseen.

Pertti Sveholm isäntänä on loistava. Yksin hänen vuokseen tämä kannattaa nähdä. Antti Peltola Mattina ja Anna-Riikka Rajanen Eeva-tyttärenä ovat mainioita, mutta minä en kestä tällaista klassikon käsittelyä. Ehkäpä Puntila on jo tuttu ja moneen kertaan nähty, joten siitä täytyy yrittää kaivaa jotain erilaista, mutta teatterin suurkuluttajia on tässä maassa niin vähän, että kun Puntilan kaltainen klassikko saadaan Helsingin kaupunginteatterin lavalle, voisi antaa uudelle sukupolvelle mahdollisuuden tutustua siihen niin, ettei juoni ole kadonnut villin näkemyksen kurimukseen.

näin Puntilan pressilipulla

puntila1 1024x674 - Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti — Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuvassa Anna-Riikka Rajanen, Antti Peltola, Pertti Sveholm – Kuva © Tapio Vanhatalo

puntila7 1024x683 - Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti — Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuvassa: Antti Peltola, Pertti Sveholm, Sanna Saarijärvi, Laura Alajääski, Raili Raitala, Kirsi Karlenius – Kuva © Tapio Vanhatalo

puntila16 1024x683 - Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti — Helsingin Kaupunginteatteri – Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti – Kuvassa: Eero Saarinen, Pertti Sveholm, Antti Peltola – Kuva © Tapio Vanhatalo

Jäätynyt tyttö

Posted on 3.10.2018 by Sari

“Kevät kuoli pitkäperjantaina, tyttö edellisenä iltana. Vihaisesti taivaasta maahan syöksyvät hiutaleet pesivät ilmasta heräävän luonnon tuoksun ja hautasivat kuolleiden lehtien lomista kurkkivat skillan alut, ja tytön.”

Munkkiniemessä, varakkaan väen kaupunginosassa, makaa koulun pihalla kuollut tyttö burkhassa. Tytön vanhempi veli on kateissa ja kansa huutaa kunniamurhaa. Rikospoliisi Linda Fors uskaltaa epäillä veljen osuutta tekoon ja saa niin pomonsa kuin työparinsakin hermostumaan. Koulussa tapahtuu jotakin outoa, eikä nuorten maahanmuuttajien yhteisökään halua esitellä toimiaan päivänvalossa. Linda Fors kulkee tutkimuksissa päättäväisesti omaa tietään, eikä pidä mieskollegoitaan juuri minään. Tehokaskin olisi oltava, sillä kotona odottavat varhaisteini-ikäinen tytär ja alkoholin kanssa taisteleva mies.

Oletettu kunniamurha ja sen nuori uhri kuohuttavat suomalaisia ja maahanmuuttokriittisen puolueen sisäministerin on puututtava asiaan. Ministeri Joonas Laine Emilia-vaimoineen on näyttävä ja tehokas pari, mutta kenellä on valta kulissien takana? Mihin on kadonnut murhatun tytön veli, ja mitä salattavaa on heidän eronneilla vanhemmillaan, joista toinen piiloutuu ns. diplomaattiuransa taakse.

Nykyajan rinnalla kirjassa kulkee muistoja hirveästä lapsuudesta. Muistoista kietoutuu kauhistuttava kasvutarina ja murhan motiivi. Muuten kirja on tiukasti kiinni nykyajassa ja sen ilmiöissä.

Hyytävästi alkava Jäätynyt tyttö kertoo paikoin piinaavan jännittävän tarinan maahanmuuttajaperheestä, onnettomasta lapsuudesta, Suomen politiikan sisäpiirin salaisuuksista ja rikospoliisista, joka oli ennen uranvaihtoa toimittaja.

Jäätynyt tyttö toi mieleeni Camilla Läckbergin dekkarit, vaikka ruotsalaisessa idyllissä elävällä Erika Falckilla ja Linda Forsilla ei ole juuri mitään yhteistä. Yhteistä kirjoissa on sujuva tarina ja tunnelmoiva kieli, takaumat ja vahva naispääosa.

Jäätyneen tytön henkilöt ovat kiinnostavia, ja toivon kuulevani heistä vielä lisää. Pikkulintu on onneksi laulanut, että jatkoa on tulossa.

Kirja voitti Rikos-Kniga-kilpailun syksyllä 2016.

Liina Putkonen puhuu aiheesta Lapsi uhrina Tuire Malmstedtin kanssa Helsingin kirjamessujen Punavuori-lavalla 27.10.2018 klo 13:00.

Liina Putkonen kustannustoimittajansa kanssa kirjan julkkareissa Munkkiniemen uimarannalla.

Juurilla Saara Turusen ja Petri Tammisen kanssa

Posted on 31.8.201831.8.2018 by Sari

Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -sali on täyttynyt hiljakseen puhelevista ihmisistä. Takaseinälle on muotoiltu Suomen kartta paikalla olevien kotipaikoista. Keski-Uudellamaalla ja Helsingissä on ruuhka, muuten lappuset ovat jakautuneet idästä länteen ja Hangosta Tornioon. Kotipaikakseen sai ilmoittaa sen, jonka kodikseen tunsi, oli se sitten syntymäkunta tai nykyinen koti – tai jotain muuta. Runokuu on saapunut Keski-Uudellemaalle.

Salin lavalla istuvat kirjailijat Petri Tamminen ja Saara Turunen. Mistä he ovat kotoisin?

-Minä tunnen olevani Helsingistä, vaikka olen asunut lapsuuteni maalla. Muutin teini-ikäisenä kouluun Helsinkiin ja identiteettini muovautui siellä. Helsingissä olen kasvanut minuksi, kertoo Saara.

-Hmm. Olen alunperin Turusta, opiskellut Tampereella, mutta asunut jo kauan Vääksyssä. Olenko vääksyläinen, en tiedä. Kotipaikkakunta on tärkeä ja se luo identiteettiä. Jossakin voidaan sanoa, ettei tämä tällainen ole mahdollista, toisaalla taas pidetään kaikkea mahdollisena. Esimerkiksi Pispalassa on valtavasti kirjailijoita. Onko heitä paljon siksi, että ympäristö on antanut mallin, jossa kirjailijaksi voi tulla? Tamminen kysyy.

-On tärkeää, että ympärillä on ollut ihmisiä, joilla on korkeita tavoitteita. Sai kasvaa sellaisessa kohottavassa henkisessä ilmapiirissä, Saara jatkaa.

Ennen sanottiin, että kirjailijan on elettävä sellainen elämä, josta löytyy kirjoitettavaa. Petri Tamminen on eri mieltä:

-Pitää pystyä havaitsemaan sellainen elämä, josta voi kirjoittaa.

-Olen antanut jonkinlaiseksi elämänohjeeksi 17-vuotiaalle lapselleni, että menisi kirjastoon ja katsoisi siellä läpi kaikki luokitukset. Siinä näkee, kuinka paljon maailmassa on kaikenlaista. Nuorena katse on usein kapea, Petri kertoo.

Kotiseutuun kuuluu kiinteästi kieli. Saara ja Petri myöntävät kadottaneensa lapsuuden murteensa puheestaan muualla Suomessa asuessaan. Se kuitenkin palaa kotiseudulla. Rouva Sana muistaa lukeneensa Saaran haastattelun, jossa hän on sanonut kotimurteen resonoivan tunnemuistin kanssa. Kuinka täydellisesti kuvattu!

Aikuisena pitkiä aikoja ulkomailla asunut Saara jää vielä miettimään kotipaikkaa ja siihen liittyviä tunteita:

-Kotipaikka on kuulumista johonkin joukkoon ja sitä, että siinä joukossa sinulla on joku tehtävä tai rooli. Ulkomailla tulee juureton olo, kun tätä ei ole. Tavallaan leijuu ulkopuolella.

Kirjailijoita haastatteli Järvenpään oma Rouva Sana eli Minna Luoma, jonka tunnelmia illasta voi lukea täältä.

Terveisiä pimeästä

Posted on 21.8.201821.8.2018 by Sari

Tämä blogi oli hyvän mielen, ilon jakamisen ja hämmästelyjen paikka. Pääsiäisenä elämästä katosi yhtäkkiä ilo ja hyvä mieli, tilalle on tullut sumu ja selviytyminen.

Monta kertaa olen ollut painamassa Poista blogi -nappulaa, mutta koska on pakko jatkaa eteenpäin, tämä on paikka johon on turvallista palata. Maailmani on hajonnut. Tämä on yksi osa, joka pysyy.

Minä olen leski ja seison sen tavallisen ja turvallisen elämän raunioilla, joka joskus oli.

Photo by Blake Cheek on Unsplash

Dekkarimaanantai

Posted on 26.3.201826.3.2018 by Sari

Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani ei ehkä ole puhtaasti dekkari, mutta siinä on kadonnut mies, epäselviä raha-asioita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Reija Wren saa komennuksen Venäjälle tekemään konsernin sisäistä tilintarkastusta. Yhtiön venäläinen lakimies on sopivasti kadonnut, ja alkaa vaikuttaa siltä, ettei Reija ole ollenkaan tervetullut.

Kotiin Turkuun jää tuttu ja turvallinen arki ja sulhanen. Pietarissa arkeen kuuluu töitä, salaisuuksia, vaaroja, samppanjaa ja entisiä rakkauksia.

Mitä pidemmälle Reijan tarkastus etenee, sitä vaarallisempiin tilanteisiin hän joutuu. Voiko ystäviinkään enää luottaa? Entä hurmaavaan entiseen ihastukseen tai vastaanottotiskin ystävälliseen rouvaan?

Menevä ja viihdyttävä, bonusta Pietari tapahtumapaikkana.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani, Gummerus 2018

Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä on loistava kirja ja odotin paljon myös tältä toiselta. Minä näen sinut kertoo kahden nuoren eronneesta äidistä, Zoe Walkerista. Zoe huomaa deittipalvelun ilmoituksessa oman kuvansa. Kukaan ei ota asiaa vakavasti, mutta kun Zoe huomaa, että toinen ilmoituksessa ollut nainen on murhattu, hän säikähtää. tapausta tutkii vihanhallintaongelmiensa vuoksi lähinnä taskuvarkaita jahtaava Kelly Swift. Nämä kaksi rohkeaa naista alkavat selvittää mahdottomalta tuntuvaa ongelmaa.

Valitsetko työmatkalla aina saman paikan? Kuljetko joka päivä samaa reittiä?

Lue tämä ja saatat muuttaa mielesi mukavista rutiineista.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut. Gummerus 2018

Louise ja Joachim elävät idyllistä elämää Christiansön saarella. Joachim on kirjailija ja Louisella on oma kahvila. Elämä on rauhallista ja mukavaa, kunnes kahvilaan tulee mies, joka väittää Louisen olevan vuosia aiemmin kadonnut vaimonsa.

Kun dna-testi paljastaa Louisen olevan rikas perijätär ja kahden lapsen äiti Helene, hän alkaa selvitää muistinmenetykseensä johtaneita tapahtumia. Joachim etsii oikeaa Louisea. Kuka hän sitten on?

Hurjat juonenkäänteet pitävät lukijan koukussa, koska mitä tahansa voi tapahtua. Jos ei kaipaa realistista otetta ja kaipaa kiivasta menoa, on tämä juuri sopiva kirja.

Anna Ekberg: Salattu nainen, Minerva Kustannus 2017