Rippikouluun vai ei?

Kotona oli vähän hiljaista, kun yksi laumasta vietti hiihtolomaansa rippileirillä. Napanuora kiristi ja ikävä kaihersi äidin sydäntä, mutta lapsella oli ollut hauskaa.

Poika on luonnontiedeluokalla ja todella kiinnostunut luonnontieteistä ja historiasta – ja pitää uskontoa täysin turhana kouluaineena. Rippikouluun hän ilmoittautui, koska muutkin, mutta kotona kritisoi perinnettä tiukasti. Ensimmäisten tapaamisten jälkeen keskustelimme vakavasti ihmisen vakaumuksesta ja sen kunnioittamisesta, ja teini ymmärsi hyvin, että alkuhartaus ei ehkä ole oikea paikka haastaa pappia tieteelliseen keskusteluun.

Olen ylpeä pohdiskelevasta lapsestani, mutta olin huolissani siitä, että hän loukkaa eri tavalla ajattelevia nuoruuden ehdottomuudellaan tai joutuu silmätikuksi uskontokriittisten mielipiteidensä vuoksi. Pelkäsin turhaan.

 

aaron burden 333062 unsplash 1024x771 - Rippikouluun vai ei?

Photo by Aaron Burden on Unsplash

Rippileiriltä palasi aurinkoinen poika, joka oli käynyt monia viisaita keskusteluja leirikavereiden, isosten ja leirin aikuisten kanssa. Leirillä oli pohdittu eettisiä ongelmia, ihmissuhteita ja seurakunnan roolia yhteiskunnassa. Ulkoläksytkin oli opeteltu.

Tyyppi repeili omille leirimuistoilleni, joissa luimme epätoivoisina Raamattua, suoritimme kokeita evankeliumeista ja lauloimme virsiä. Meille näytettiin selvästi, että on oikein laulaa virsiä, lukea iltaisin uskonnollista kirjallisuutta tai keskustella uskosta papin ja nuoriso-ohjaajan kanssa. Huonoa käytöstä oli pingiksen pelaaminen, uinti, käveleminen korpiteillä kavereiden kanssa tai muu yhdessä hengailu, erityisesti jos samassa joukossa oli sekä tyttöjä että poikia. Leirin lopuksi oli “leikki”, jonka nimi oli kristityn vaellus. Siinä piti silmät sidottuina seurata metsään sidottua narua ja tehdä “oikeita” valintoja, eli jos toisesta suunnata kuului rokkia ja toisesta virsiä, piti valita oikea suunta. “Väärin” valitsemisesta tuli jotain rangaistuksia ja niitä luettiin vielä ääneen leiritodistusten jaossa. Menetelmä ei saanut meitä pahiksia innostumaan uskosta, mutta jakoi seurakuntanuoret ja “tavikset” toisiaan kyräileviksi ryhmiksi.

Edistystä on tapahtunut! Hyvä kirkko!

 

sam carter 191161 unsplash 1024x769 - Rippikouluun vai ei?

Photo by Sam Carter on Unsplash

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *