Strömsö + Suomen luonto = Metsien kätkemä

Metsien_kätkemä___Yle_TV1___yle_fi

Ylellä alkoi tänään yhdeksänosainen luontosarja Metsien kätkemä, jonka kaikki osat voi katsoa myös Areenasta. Sarjan retkioppaat ovat Retkipaikka.fi -sivuston perustaja Antti Huttunen, urbaani mytologi Reetta Ranta sekä retkikoira Luna. Sarjassa ryhmä liikkuu luonnossa eri puolilla Suomea ja esittelee ihmeellisen kauniin maamme upeimpia paikkoja. Antti tuntee luonnon ja paikat, Reetta taas mytologian ja historian, joten luvassa on ensimmäisestä jaksosta päätellen kiinnostavia tarinoita.

Ensimmäisessä osassa ollaan Saaristomerellä ja mieheni riemuksi Bengtskärin majakan ohella myös Örön saarella, josta saimme kuulla parhaita armeijamuistoja. Majakalla on mukana myös matkabloggaaja Nella Himari, jonka Kaukokaipuu -blogissa on samanlaista viipyilevää ja nautiskelevaa tunnelmaa kuin Metsien kätkemä -sarjassa.

Lumouduin kauniista kuvista, ihanan rauhallisesta tunnelmasta ja saariston upeista kohteista, jotka oli voideltu lempeällä musiikilla ja maustettu muutamalla kirjavinkillä. Täydellistä viihdettä! Lapsetkin katsoivat ja heidän mielipiteensä oli “luonto-ohjelmaksi ihan hyvä”.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.