Yksinkertainen ajatus hyvästä ja pahasta

Olen viime viikkoina lueskellut monien erilaisten medioiden kommenttiosioita ja ihmetellyt, miten joku jaksaa kommentoida itselleen täysin tuntemattomalle ihmiselle jotain todella kaunista ja toinen solvata mahdollisimman ilkeästi. Kyse ei voi olla netiketistä tai sen puutteesta, ei edes käytöstavoista. Takana on jotakin muuta.

Kun ihminen on sopivasti onnellinen, muut viihtyvät hänen ympärillään. Sovussa itsensä ja maailman kanssa oleva ihminen on muitakin kohtaan hyvä ja ystävällinen. Stressaantunut, surullinen tai muuten onneton jaksaa ehkä olla ystävällinen kohteliaisuussyistä, mutta ei jaksa kohottaa muita. Kun ihminen kokee jatkuvasti kohtaavansa vääryyttä ja vastoinkäymisiä, mitta täyttyy ja hänestä tulee vihainen joko itselleen tai ympäristölleen. Itseensä tunteensa kääntävä saattaa masentua. Se muihin vihansa purkava alkaa ilkeäksi.

Onko ihmisen hyvyys ja pahuus näin yksinkertaista? Mielen täyttävä tunne leviää ulkopuolelle ja jatkaa matkaa?

Ei varmasti, mutta arjessa se toimii. Se kommentointiosion tai palvelutiskin ilkeilijä yrittää inhottavuuksiaan viskelemällä saada pahaa mieltä pois itsestään, mutta saakin aikaan vaan tunteen tarttumisen toisiin. Ystävällinen tsemppaaja jakaa hyvää mieltä samalla tavalla omastaan.

Tähän yksinkertaiseen ajatukseen taitaa perustua koko hyvinvointivaltio. Pitämällä huoli niistä, joita maailma kolhii, heidän pahaa oloaan saadaan vähemmäksi ja se ei pääse leviämään. Maailman kriisialueilla on monta esimerkkiä siitä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei auta, ja hätä ja viha saa rauhassa kasvaa. Epätasa-arvosta itää harmi, vaikutusmahdollisuuksien puuttumisesta versoo viha.

Arvatkaa mikä sai kommenttisuossa epätoivoiseksi?

Kun koulukiusaamisjutun kommenteissa solvataan toisia näppiksen täydeltä. Aihe herättää vaikeita tunteita ja seuraa sama ilmiö kuin aikanaan siellä koulun pihalla, tapahtumapaikka vain toinen, ja näin sokeita käytöksellemme me olemme.

Voi hyvin!

matt collamer 555626 unsplash 1024x683 - Yksinkertainen ajatus hyvästä ja pahasta

 

Photo by Matt Collamer on Unsplash

 

Koulukiusaaminen ja Valkoinen raivo

Valkoinen_raivo_-_Valkoinen_raivo

Valkoinen_raivo_-_Valkoinen_raivo

Kiusaamispuhe ahdistaa minua. Vanhempainilloissa rehtori vakuuttelee juhlasalissa, ettei meidän koulussa kiusata ja meillä on KiVa-koulu. Omissa luokissa päätetään kerätä leirikoulurahaa ja sitten puhutaan kiusaamisesta. Osa vanhemmista on ymmällään: en ole kuullut mitään, toinen on huolissaan: ei kai vaan… kolmas on itkuraivon partaalla, mutta saattaa pysyä hiljaa. Jos ei pysy, saa tunnekuohussaan pahimmillaan puolen luokan vanhemmat vakuutettua siitä, että on psykiatrisen avun tarpeessa ja varmaan keksinyt koko jutun.

Opettajan selkään nousee hiki.

Koulukiusaaminen on vakava ongelma, johon pitää puuttua ja KiVa-koulu on parhaimmillaan hieno juttu. Siinä tutkitusti toimivin käytännöin saadaan kiusaaminen vähenemään, mutta ei riitä, että koulu ilmoittautuu mukaan ja tilaa materiaalin pölyttymään opehuoneen hyllyyn. KiVa vaatii työtä ja sitoutumista ja jos koulu on toiminnassa mukana, voi opettajalta kysyä, miten KiVa koulussa toimii ja mitä käytäntöjä käytetään ja mitä se tarkoittaa. KiVa-sivuilla on muitakin hyviä vinkkejä vanhemmille.

 

kuvakaappaus sivulta: http://www.kivakoulu.fi/vaikuttavuus
kuvakaappaus sivulta: http://www.kivakoulu.fi/vaikuttavuus

 

Koulukiusaaminen ei ole mikään upottava suo eikä luonnonvoima, jolle ei vaan voi mitään. Pitkittyessään se saattaa muuttua sellaiseksi. Siksi on tärkeää, että siihen puututaan jo varhain, päiväkodissa ja alaluokilla. Ammattitaitoinen varhaiskasvattaja huomaa varmasti, jos joku jää jatkuvasti ulos leikistä tai joutuu katseiden tai ikävän äänensävyn kohteeksi. Se ei ole näkymätöntä, jos sen ei anneta olla. Ammattilainen osaa myös puuttua tilanteeseen ja ohjata ryhmän toimintaa nolaamatta tai leimaamatta kohdetta tai kiusaajaa. Molemmat ovat pulassa tunteidensa kanssa ja tarvitsevat aikuisen ohjausta. Kiusaaminen on kuin tarttuva tauti, joka leviää ja merkitsee vähitellen uhrinsa niin, että hän on kohde pian muuallakin, eikä ryhmän tai koulupiirin vaihtaminen auta.

Mutta miksi kiusaamispuhe ahdistaa minua? Koska kiusaaminen on KiVa-antibiootillekin vastustuskykyinen paha sairaus. Koska se vahingoittaa liian monia ja koskee kaikkia koululaisia. Siksi, että siitä puhuminen ei riitä. Päivittely, vähättely, syyllisten etsiminen, voivottelu tai syyttely ei auta. Oppilashuoltoryhmän palaveri ja kirjaus tapahtuneesta ei riitä, jos asiaan ei puututa. KiVa auttaa, mutta tarvitaan myös jokainen vanhempi pysymään lapsen arjesta kuulolla ja kysymään välillä, onko kaikilla päikyssä/koulussa kivaa ja kaveri. Tarvitaan niin paljon henkilökuntaa päiväkotiin ja kouluun, että aikaa on muuhunkin kuin syöttämiseen ja pukemiseen. Pitää olla myös aikaa istua hiljaa ja seurata ryhmää, leikkiä ja tekemistä. Ja jokaisella aikuisella pitäisi olla tarpeeksi järkeä ymmärtää, ettei kiusaaminen ole koskaan eikä missään tilanteessa uhrin syy.

 

kuvakaappaus sivulta http://www.kivakoulu.fi/kiusaaminen_koskettaa_koko_luokkaa
kuvakaappaus sivulta http://www.kivakoulu.fi/kiusaaminen_koskettaa_koko_luokkaa

Eilen katsoin Ylen Areenasta elokuvan Valkoinen raivo. Se kertoo Laurista, suomalaisesta tutkijasta, jota kiusattiin koulussa. Hän suunnitteli massamurhaa ja olisi voinut olla ensimmäinen kouluampuja, mutta hänet pelasti se, että hän jaksoi hakea apua ja luultavasti myös hänen poikkeuksellinen älykkyytensä ja kykynsä analysoida tilanteita. Hänen tarinansa kuuleminen oli järkyttävää, mutta ennen kaikkea valaisevaa. Hän kuvaa tarkkaan ja kiihkottomasti kiusaamisen vaikutuksia ja ajatusten muuttumista, ihmisyyden kadottamista ja valkoisen raivon syntyä. Suosittelen jokaiselle.

kuvat elokuvasta Valkoinen raivo